Oma juttu -ryhmä 1.-3. -luokkalaisille

Oma juttu -ryhmien tavoitteena on kehittää hyvinvointiin liittyviä taitoja kouluympäristössä.  Alakoulujen oppilaille suunnitellut materiaalit auttavat tunnistamaan itselle tärkeitä asioita ja käsittelemään ajatuksia ja tunteita joustavalla tavalla.

Lataa uusi OMA JUTTU OPAS.

Tämä opas kuvaa tiiviissä muodossa Oma juttu -ryhmien keskeiset periaatteet ja ryhmätapaamisten kulun. Opas sisältää kaikki tehtävät ryhmänohjaajan käyttöön. Lisäksi oppaassa kuvataan ryhmäohjelman perustana toimivan hyväksymis- ja arvopohjaisen lähestymistavan periaatteita ja menetelmiä. Ryhmänohjaajan oppaan lisäksi ryhmien vetäjien suositellaan tutustuvan hyväksymis- ja omistautumisterapian periaatteisiin kirjallisuuden tai koulutuksen muodossa. Koulutusta tarjoaa MIELI Pohjanmaan mielenterveys ry.

Julkaisutapahtuma Vaasassa, iltapäivällä 9.3.2023.
Oma juttu -ohjaajakoulutus 23.3.2023

Hankkeen parissa on työskennellyt monitieteellinen työryhmä koostuen psykologian ja mielenterveyden ammattilaisista sekä pelialan osaajista. MIELI Pohjanmaan mielenterveys ry. ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitos ovat yhteistyössä laatineet ryhmäohjelman viimeaikaisen tutkimustiedon ja pitkän kokemuksen pohjalta. Työryhmä on tehnyt Oma juttu -ryhmistä tutkimusta Vaasan ja Mustasaaren alakouluissa kevään 2022 aikana ja hyödyntänyt ryhmistä saatua palautetta ryhmäohjelman kehittämisessä.

Ilmoittaudu 23.3. järjestettävään ohjaajakoulutukseen, LOMAKE

Ota yhteyttä mikäli haluat lisää tietoa.

Hyvä olla -hanke
Projektipäällikkö
Anna-Lena Sahlström
anna-lena.sahlstrom@mielipohjanmaa.fi
041-317 7796

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *