Uusi mobiilipeli 1.-3. -luokkalaisille

Magis-mobiilipelin tavoitteena on hyödyntää tarinallisen pelin maailmaa hyvinvointitaitojen tukemisessa. Pelin kehittämistyössä on keskitytty erityisesti huolehtimaan pelin soveltuvuudesta kouluympäristöön. Peliä voi kuitenkin pelata ja hyödyntää myös itsenäisesti tai yhdessä vanhemman kanssa.

Lataa OPETTAJAN TYÖKIRJA

Lataa TEHTÄVÄVIHKO

Työkirja kuvaa tiiviissä muodossa Magis-pelin taustalla olevat keskeiset periaatteet ja esittää valmiin suunnitelman pelin peluuttamiseen kokonaisen luokan kanssa. Työkirja sisältää kaikki luokan peluuttamisessa tarvittavat tehtävät opettajan tai ryhmänohjaajan käyttöön. Hankkeen parissa on työskennellyt monitieteellinen työryhmä koostuen psykologian, mielenterveystyön ja kasvatusalan ammattilaisista. MIELI Pohjanmaan mielenterveys ry ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitos ovat yhteistyössä itsenäisten pelinkehittäjien kanssa laatineet pelin ja lisätehtävämateriaalin viimeaikaisen tutkimustiedon ja pitkän kokemuksen pohjalta.

Magis-pelin vaikutukset

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tekemien tutkimusten kautta selvitetään Magis mobiilipelin vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Pelitutkimus ja palautekyselyt on saatu päätökseen marraskuun lopussa ja voimmekin jakaa opettajien ja lasten kokemuksia pelistä. Opettajat nostavat palautteissaan esille positiivista vuorovaikutusta luokassa. Digitaaliset pelit ovat sosiaalista toimintaa, vuorovaikutus lisääntyi myös niiden oppilaiden välillä, jotka eivät yleensä ole tekemisissä keskenään.

”Peli on hyvin tehty, sopivan vaikea ja sopivan pituinen. Tehtävät olivat hieman vaikeita. Käyttöä helpotti se, että olimme ladanneet pelin koneille. Uskon että oppilaiden pelimotivaatiolla oli myönteinen vaikutus heidän suhtautumiseensa pelin aiheisiin. Olemme työskennelleet jonkin verran hyvinvointiin ja tunteisiin liittyvien aiheiden kanssa, mutta tämä oli jotain uutta.”

”Oppilaat olivat hyvin motivoituneita ja auttoivat toisiaan spontaanisti hyvällä tavalla. Prosessi oli antoisa, pelin jälkeen käydyt keskustelut oppilaiden kanssa syvenivät. Ajattelen että tämän tyyppinen harjoittelu tuottaa tulosta ajan kanssa.”

”Mahdollisuus käyttää digitaalista peliä hyvällä sisällöllä on ajan mukaista ja tuntuu merkitykselliseltä. Magis-pelin käyttöönotto sai myös tekniikkamme kuntoon.”  

3. luokan opettaja

Magis – Riimulehdon tarina on kehitetty vuosina 2020–2022 osana Hyvä olla -hanketta. Hankkeen tavoitteena on ollut koululaisten mielenterveyden tukeminen, mielenterveyden pulmien ennaltaehkäisy ja koulukiusaamisen vähentäminen. Hankkeessa kehitettyihin toimintamalleihin sisältyvät Magis-mobiilipeli ja Oma juttu -ryhmä.

Tutustu uuteen peliin MAGIS.FI

Ota yhteyttä mikäli haluat lisää tietoa.

Hyvä olla -hanke
Projektipäällikkö
Anna-Lena Sahlström
anna-lena.sahlstrom@mielipohjanmaa.fi
041-317 7796

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *