Julkaisutilaisuus 9.3.2023
MAGIS – Riimulehdon tarina ja Oma juttu -ryhmämalli on kehitetty vuosina 2020–2022. Mieli Pohjanmaan mielenterveys ry ja Jyväskylän yliopiston psykologian …
MAGIS – Riimulehdon tarina ja Oma juttu -ryhmämalli on kehitetty vuosina 2020–2022. Mieli Pohjanmaan mielenterveys ry ja Jyväskylän yliopiston psykologian …
”Olemme työskennelleet hyvinvointiin ja tunteisiin liittyvien aiheiden kanssa, mutta tämä oli jotain uutta.” sanoo opettaja 1.-3. -luokkalaisten pelistä. Syksyn aikana …
Maaliskuussa käynnistyi 1.-3. -luokkalaisten Oma juttu -ryhmämallin tutkimus viidessä Vaasan alakoulussa ja yhdessä Mustasaaren alakoulussa. Ryhmien käytännön toteutuksesta ja ohjaamisesta vastaavat hankkeen työntekijät.
Hankkeen kolmas ja viimeinen toimintavuosi on käynnistynyt. Alkuvuodesta leimahtanut koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitukset ovat jälleen aiheuttaneet lisätyötä kouluille. Oma …
MAGIS-mobiilipelin tavoitteena on hyödyntää tarinallisen pelin maailmaa hyvinvointitaitojen tukemisessa. Pelin kehittämistyössä on keskitytty erityisesti huolehtimaan pelin soveltuvuudesta kouluympäristöön, peli on …
Hyvä olla on kolmivuotinen kehittämisprojekti, jonka tavoitteena on luoda toimintamalleja koulujen sekä sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden ja järjestöjen käyttöön. Hankkeen tavoitteena …
OMA JUTTU Ryhmäohjelman sisällöt käsittelevät tunteita, ajatuksia ja oman tekemisen suunnittelua. Näitä asioita pohditaan liittyen kouluun, sosiaalisiin suhteisiin ja arjessa …
Tervetuloa lukemaan Hyvä olla -uutiskirjettä, jossa kerrotaan hankkeen ajankohtaisista asioista: meneillään olevasta kehitystyöstä, tutkimuksista ja tulevista tapahtumista. Uutiskirje lähetetetään säännöllisesti …
Marita Reinikka kertoo Länsimetsän koulun 4. luokan seikkailleen Magiksen maailmassa alkuvuodesta. Pelikokemus oli innostava: ”Voin antaa vahvan suosituksen. Tämä on …
Pelikokemuksia Länsimetsän koululta: Magee Magis! Lue lisää »
Jyväskylän Yliopiston julkaisu 24.03.2020 Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen ja Vaasanseudun mielenterveysseuran yhteistyössä kehittämä Magis – Maaginen seikkailu mobiilipeli on laadittu …
Magis-mobiilipeli – hyvinvointitaitoja lapsille koronan keskellä Lue lisää »